perjantai 23. marraskuuta 2012

Makuupussi

Äitiyspakkauksen makuupussiin uusi päällinen. Kiitos ihanasta ideasta kuuluu Sannalle (Unelmia kotipolun päässä). Sisko bongasi tämän ihanan kankaan kirppikseltä. Käsin ompelin kankaan kiinni, ettei tullut näkyviä saumoja. Illalla aloitin ompelun, eikä sitä malttanut lopettaa ja yömyöhään meni.

torstai 22. marraskuuta 2012

Jätesäkeistä virkattu eteisen matto

En löytänyt mistään pyöreää muovimattoa eteiseen, joten päätin kokeilla miten onnistuu virkata jätesäkeistä. Työläin homma oli mun mielestä jätesäkin leikkaaminen. Matto on tosi kevyt ja mietin miten mahtaa pysyä paikoillaan. Aluksi reunat olivat hiukan koholla, mutta oikesi nopeasti ja on osoittautunut käytännössä paremmaksi matoksi, kuin osasinkaan kuvitella. Hyviä ohjeita mattoihin saa Kauhavan kangasaitan sivuilta.

tiistai 20. marraskuuta 2012


Tänään valmistui tilattu matto, halk.155cm.

Virkattu matto


Lakanakuteesta virkattu matto, halkaisija 110cm. Voi pestä 60 asteessa, kuten lakanan. Tämän maton pesin jo, eikä mennyt miksikään. Virkkasin 10 koukulla.

Leopardi jalkalappu

Jalkalamppu kirppikseltä. Varjostin oli marjapuuronpunainen. Maalasin sen mustaksi spraymaalilla ja päälle laitoin leopardi pitsikankaan.

Vihdoin...

...sain aikaiseksi luoda tämän blogin. Tänään myös yritän saada ladattua kuvia.